Suomessa on laajat jokamiehenoikeudet ja niiden ansiosta suomalaiset ovat saaneet marjastaa ja sienestää metsissä, vaikka eivät itse omista metsää. Suomessa saamme nauttia puhtaasta ilmasta ja luonnossa kasvavat raaka-aineet ovat puhtaita ja turvallisia syödä.
Maaseudulla ympäri valtakuntaa on maa- ja metsätiloja, osalla asutaan vielä ympäri vuoden, osasta asukkaat ovat muuttaneet työn perässä kaupunkiin ja maalla vietetään vain vapaa-aikaa. Tilat ovat olleet alun alkaenkin suhteellisen pieniä ja perinnönjakojen myötä tilat ovat voineet jakautua sisarusten kesken yhä pienemmiksi palstoiksi. Hyvin monet ovat kuitenkin halunneet säilyttää siteen kotimaakuntaan omistamalla palan metsää. Perhemetsätilat ovat keskimäärin 30 hehtaarin suuruisia.
Suomessa yksityiset metsänomistajat, tavalliset perheet, omistavat metsämaasta 60 %. Etenkin Pohjois-Suomessa on laajoja valtion omistamia alueita. Vähintään kaksi hehtaaria metsämaata omistavia perhemetsätiloja on noin 350 000. Omistajia näillä tiloilla on kaksinkertainen määrä, yli 600 000 ihmistä.
Suomen kutsutaan tuhansien järvien maaksi ja sitä se onkin, kuitenkin metsät peittävät yli 75 prosenttia Suomen maapinta-alasta. Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa. On Suomessa paljon soitakin ja siellä kypsyvät lakat ja karpalot. Pohjoisen lakkaa on syysmarkkinoilla myynnissä myös eteläisessä Suomessa, lakkasuotkin kun sijaitsevat pääosin siellä pohjoisessa.
Omavaraisuus perheen ruokahuollossa on teollistumisen ja kaupungistumisen myötä vähentynyt. Samalla on syntynyt uutta yritystoimintaa elintarviketeollisuuteen. Uudelle vuosituhannelle siirryttäessä luonto, luonnonmukaisuus, luomu ja kasvisruokavalio ovat olleet yhä enemmän pinnalla. Pieniä jatkojalostusyrityksiä on syntynyt ja verkkokauppojen ansiosta tuotteita voi markkinoida laajasti – paikallisia myyjäis- ja markkinatapahtumia unohtamatta.
Metsäpuolella puhutaan metsänomistamisen tavoitteista ja metsän merkityksestä omistajalleen. Puuntuotannon ohella ja rinnalla koetaan virkistyskäyttö tärkeäksi. Mahdollisimman monipuolinen metsän rakenne takaa erilaisia marjastus- ja sienestysmahdollisuuksia. Maanomistaja itse voi toimittaa markkinoille myös niitä keruutuotteita, jotka eivät ole jokamiehenoikeuksien piirissä. Esimerkiksi mahla, pakuri, kuusenkerkät ja koivunlehdet ovat nousseet metsän myyntituotteiksi perinteisen puutavaran rinnalle.
Keruutuotteet ja puuntuotanto eivät onneksi ole toisiaan poissulkevia, talousmetsiä voi hyödyntää molemmilla tavoilla. Tavanomaisen metsän voi myös sertifioida luomukeruualueeksi. Silloin maanomistaja sitoutuu noudattamaan luomumääräyksiä ja ilmoittamaan sellaiset käsittelyt, joiden takia kyseinen alue siirtyy karenssiin kolmeksi vuodeksi. Luomualueella ei saa käyttää ureaa juurikäävän leviämisen estävänä kantokäsittelyaineena ja lannoitteista vain osa on luomutuotannossa hyväksyttyjä.
Suomalaiset marjat, sienet ja muut keruutuotteet mielletään yleisesti luomuksi, luomumerkkiä voi tuotteessa kuitenkin käyttää vain silloin kun koko tuotantoketju on sertifioitu ja raaka-aineen alkuperä on selvitettävissä. Meistä moni pääsee kotioloissa vielä pitemmälle, kun avaa pakastimen ja ottaa sieltä purkin mustikoita. Mieleen muistuu loppukesän metsäretki tuttuun marjapaikkaan ja kuinka monta litraa marjoja kertyikään tänä vuonna. Niin, tai kaupan pakastealtaasta marjat poimien, makuelämyksen mukana tulee tietoisuus marjan alkuperästä ja viesti suomalaisesta metsästä.
Tekstin kirjoittaja Heini Katajisto on sysmäläinen maaseutuyrittäjä, metsänhoitaja, opas, sienineuvoja ja luonnontuotealan toimija.
Heini toimittaa luomumetsästään suuren osan Luontoemon tuotteiden raaka-aineista. Verkkosivu: Katajisto.fi
