Olen viime vuosina saanut uudenvuoden meditaatiossa vuoden teeman. Tänä vuonna se oli valo. Mukana tullut mielikuva oli hyvin ylläolevan kuvan kaltainen.
Lopulta vuosi kuluikin suruun sopeutuessa, paljon käytännön asioita järkkäillessä, kokopäivä-päivätyörytmiin sopeutuessa (ei tosin suurta muutosta aiempaan), kivijalkakaupan sulkemisessa, yhteistyön aloituksessa ihanan Joogapunktion kanssa, miettimisessä mitä teen kaiken kanssa, kuten verkkokauppa, kurssit, ynnä muu.
Markkinointi ja postaaminen on jäänyt kokonaan, jos se aiemminkin on ollut minimaalista. Vuosi on mennyt pitkälti ”hyvin menee jos ei ajattele” -meiningillä.
Ja siis hyvin menee, kaikki on hyvin, mutta huomasin, että omien ajatusten kanssa yksin oli vaikea olla ja esimerkiksi joogaaminen, meditaatio ja henkisemmät hommat ovat jääneet vähän taka-alalle. En ole kyennyt kirjoittamaan äitin muistokirjoitusta, hyvä jos olen pystynyt häntä vielä ajattelemaan, vaikka hän koko ajan onkin mielessä.
Yleensä innostun kaikesta ja aloitan uuden projektin parin kuukauden välein, juuri nyt haluan vapautta ja vain olla. Olen kiitollinen, että olen jatkuvasti saanut toteuttaa unelmiani, lähes joka vuosi jotain, joka on vienyt syvemmälle luontoon: opiskelut ja ura luonnontuotealalla, tuotevalmistus ja -kehitys, koti luonnonhelmassa, yhteistyö ja useat villit projektit… ihan liikaakin kaikkea.
Tänäkin vuonna yksi unelma toteutuu, ja vietämme koko talven toisessa, eli mieheni kotimaassa Brasiliassa. Minulle Salvador, Bahia, jossa merituuli puhaltaa ja energian tuntee jo ilmassa, on suomalaisen metsän lisäksi tärkeä henkinen koti.
Äiti lähti valoon. Ja valo on pilkahdellut aina jostain. ”Hän jätti paljon valoa maailmaan” – sain sattumalta juuri eilen tämän kauniin kommentin pyhäinpäiväpostaukseeni Facebookissa. Äiti oli niin supertärkeä, ja aina elämässäni niin vahvasti läsnä, jotta tunnen sen edelleenkin, ja sekin päivä koittaa kun pystyn kirjoittamaan hänestä vähän enemmän.
lämmöllä, Pauliina
